Perjantaina 31. tammikuuta kokoontunut EU-ministerivaliokunta linjasi Suomen kantoja Eurooppa-neuvoston epäviralliseen ...
Puolustusministeri Antti Häkkänen on julkistanut suunnitelman uuden TNT-tuotantolaitoksen perustamiseksi Suomeen. Puolustusministeriö käynnisti alkuvuodesta 2024 hankkeen, jossa selvitettiin TNT:n ...
Sivustollamme käytetään evästeitä ja liitännäisiä parantamaan käyttökokemusta. Osa näistä on välttämättömiä palvelun toiminnan kannalta, ja ne ovat aina käytössä. Kävijäseurannan ja laadunvalvonnan ...
Suomen näkemyksen mukaan EU:n strateginen kilpailukyky perustuu unionin omien vahvuuksien edelleen kehittämiselle ja markkinaehtoisille ratkaisuille. Toimivat, vapaaseen liikkuvuuteen perustuvat ...
EU-maiden oikeusministerit tapaavat Puolan EU-puheenjohtajakauden epävirallisessa ministerikokouksessa 31. tammikuuta Varsovassa. Kokouksessa ministerit keskustelevat muun muassa Venäjän Ukrainassa ...
Saksa liittyy monikansallisen CAVS-panssariajoneuvohankkeen (Common Armoured Vehicle System -hanke) hankintojen ...
Tulevaisuuden viestintäverkoissa verkkoarkkitehtuuri monimutkaistuu. Suomi on EU:ssa ja kansainvälisesti edistänyt ...
Sivustollamme käytetään evästeitä ja liitännäisiä parantamaan käyttökokemusta. Osa näistä on välttämättömiä palvelun toiminnan kannalta, ja ne ovat aina käytössä. Kävijäseurannan ja laadunvalvonnan ...
Sivustollamme käytetään evästeitä ja liitännäisiä parantamaan käyttökokemusta. Osa näistä on välttämättömiä palvelun toiminnan kannalta, ja ne ovat aina käytössä. Kävijäseurannan ja laadunvalvonnan ev ...
Sivustollamme käytetään evästeitä ja liitännäisiä parantamaan käyttökokemusta. Osa näistä on välttämättömiä palvelun ...
Valtioneuvosto päätti vuoden 2024 EU:n sonnipalkkioiden korottamisesta. Lisäksi päätettiin myös luomu- ja ympäristökorvausten tukiehtojen muutoksista vuodelle 2025. Muutokset mahdollistavat ...
Ministerit korostivat, että teknologiaa ja kaikista ihmisistä kertyvää potilastietoa pitää voida hyödyntää aiempaa paremmin muun muassa palvelutarpeen ennakoinnissa ja varhaisessa puuttumisessa.